Ensimmäinen opiskelija, kuka teki matkaraporttinsa blogi-tekstin muodossa on Kaisa Korkeamäki. Hänen opiskeli Keudassa Media-alaa. Alla hänen kirjoituksensa.

Jo opintojen alussa minulle oli selvää, että kansainvälinen kokemus on ehdoton osa opiskeluani. Koronan vuoksi lähtö viivästyi alkuperäisestä, mutta lopulta pääsin matkaan viimeisenä etappina ennen valmistumista. Olin ollut aiemmissakin opinnoissani ulkomaan jaksolla ja halusin ehdottomasti päästä haastamaan itseäni uuden alan parissa ulkomailla. Vaikka työtä tehdään ja uutta opitaan, oli tämäkin jakso sopiva paussi Suomen ”peruskiireille”. Ja Espanjassa ei kiirettä muuten tunnettukaan, mikä loi palauttavaa vaikutusta myös omalle mielelle 🙂

Espanja on aina kiehtonut minua paikkana ja kulttuurina. Pohdin pitkään minne suuntaan Espanjaa toivoisin pääseväni harjoitteluun ja lopulta päädyinkin Aurinkorannikkoon. Syynä tähän oli, että Aurinkorannikolla toimii sekä suomalainen radio, että kaupunkilehti, jotka molemmat kiehtoivat työpaikkoina kerryttää kokemusta media-alalla. Lopulta paikka aukesi Fuengirolan Uutisista.

Fuengirolassa pääsin heti mukaan työyhteisöön. Toimituksen työtilat olivat osa isompaa jaettua toimistotilakokonaisuutta, joten tutuksi tuli melkoinen verkosto monen eri alan yrittäjiä ja tekijöitä. Vastuulleni lehdessä annettiin kolme kokonaisuutta: tein viikottaisia katugallupeja, kirjoitin Tulokkaan Silmin -juttusarjan, jossa esiteltiin paikallisia suomalaispyöritteisiä yhdistyksiä, sekä kirjoitin 10-vuotishistoriikkiuutiset jokaisesta vuoden 2012 julkaistusta lehdestä toimitukselle jemmaan julkaistavaksi.

Harjoittelussa pääsin tekemään myös keskiaukeamajuttuja, joihin haastattelin muun muassa stand up -koomikkoa Niko Kivelää. Etusivun juttujakin toimitin useamman kuvista lähtien, sekä pääsin kirjoittamaan elämäni ensimmäisen kolumnin. Sain rakentavaa palautetta ja kannustusta työkavereilta ja vietin myös vapaa-aikaa osan heistä kanssa.

Jo ensimmäisestä viikosta lähtien olin inspiroitunut työntekoon ja paikallinen työskentelytapa oli omiaan luovalle kirjoitustyölle. Työyhteisössä etätyöskentely oli asettunut toimivaksi osaksi arkea ja töihin sai tulla, kun tuntui ja lähteä, kun hommat oli tehty. Tämä toimi itselleni erinomaisesti, sillä joustavuus toi työporukkaan positiivista ja paineetonta ilmapiiriä, minkä ansiosta työtkin hoituivat omalla painollaan ilman pakottamista.

Työmatka taittui päivittäin rantakatua kävellen, mikä sai kummasti hymyilemään heti aamusta alkaen. Asuminen meren rannalla oli suomalaiselle mielenkiintoinen kokemus muutenkin. Ilmasto oli tammi-helmikuussa kuin Suomen toukokuu; aina oli liikaa tai liian vähän päällä. Kosteus oli huomattavasti korkeampi kuin Suomessa, minkä vuoksi asunnossa leijui vaihteleva nihkeyden tunne ja koska asuntoni sijainnin vuoksi aurinko ei paistanut sisään, kosteus oli vallitseva olosuhde. Muun muassa pyykkien kuivuminen kesti 3 päivää, mikäli ei halunnut laittaa niitä paikalliseen tapaan ulos narulle heilumaan. Asunnon ilmalämpöpumppu oli pelastus koleina päivinä ja paikalliset kertoivatkin pitävänsä niitä päällä non-stop koko talven. Vuokrasin asunnon Airb’n’b:n kautta, sillä paikalliset vuokraustoimistot olisivat vaatineet takuuvuokraa ja muita juoksevia kuluja lyhyellekin vuokrausajalle. 

Kuten aina, aika hujahtaa ja uusien kotikulmien jäädessä horisonttiin matkatessani lentokentälle, ajatuksissani pyöri innostava ajatus; ehkä tämä voi olla yksi mahdollisuus myös tulevaisuudessa…

-Kaisa-